KANSANTANSSI- JA MUSIIKKIRYHMÄ SIEPAKAT

Siepakat on yhdessä harjoittelua, iloa, riemua ja hyvää mieltä. Kansantanssi on siitä mahtavaa, että me luodaan onnistumisia ja elämyksiä ryhmässä. Lukukaudet harjoitellaan ja työn tuloksista päästään nauttimaan syys- ja kevätkonserteissa. Konserteissa ovat mukana kaikki ryhmät ihan pikkuisista alkaen. Lisäksi ryhmien mukana on mahdollisuus päästä osallistumaan festivaaleille ja erilaisiin tapahtumiin ympäri maailmaa.

Kansantanssi ja -musiikki sopii kaikenikäisille. Nuorimmat Siepakat ovat 3-vuotiaita ja yläikärajaa ei ole. Opetus on ammattilaisten käsissä ja suunnitelmallinen työ on tuottanut näkyviä tuloksia.

Siepakoissa nautitaan ryhmässä onnistumisesta ja yhdessä tekemisestä. Myös vanhemmat pääsevät mukaan toimintaan ja tekemiseen talkoiden kautta. Ryhmissä luodaan elinikäisiä ystävyyssuhteita ja pidetään huolta kavereista.

Siepakat kuuluu Suomen Nuorisoseuroihin ja tekee aktiivisesti yhteistyötä alueellisesti sekä valtakunnallisen kattojärjestön kanssa.

Meidät löydät Instagramista @siepakat sekä Facebookista Kansantanssi- ja musiikkiryhmä Siepakat! Voit katsella Edustusryhmän kauniin videoprojektin Kajon tämän tekstin alapuolelta. Säveltäjänä toimii Tatu Kantomaa ja videon luominen on Avea Median käsialaa.